14.12.2009

Meillä on voittaja!

Kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille ihanista ja kannustavista kommenteistanne! Teitähän oli vaikka kuinka monta! Oli todella mukavaa lukea kommenttejanne ja huomata että kyllä nuo minun tekeleet ilmeisesti muidenkin silmissä ihan hyviltä näyttävät eikä vain pelkästään minun :)

10 vuotta sitten tosiaan tein ensimmäisen kerran hopeakoruja, tai koruja ylipäätänsä. Paljonhan tässä vuosien aikana on tullut opittua, mutta paljon on vielä uutta opittavaa. Siitähän tämä koruilu on mukavaa että koskaan ei voi väittää tietävänsä liikaa. Aina löytyy uusia asioita ja tekniikoita ym. mitä opetella :)

Annaste kysyi koulutuksestani. En ole kultaseppä, vaan olen valmistunut korukivi- ja jalometellialan artesaaniksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta Inarista. Moni on tuoltakin lähtenyt jatkamaan sitten ihan kultasepäksi asti.

Oli myös mukava kuulla että erikoisemmat materiaalivalinnat myös kiinnostavat. Kelonoksista kun en ole luopumassa mihinkään ;)


Niin, se arvontakin on suoritettu, ja voittaja on Anu! Onneksi olkoon, teikäläisen arpaonni oli tällä kertaa tätä luokkaa ;) Joten laitahan tulemaan yhteystietoja sekä minkä mittaisen nauhan haluat riipukseen :)

Tällä kertaa olikin kuvaton postaus, mutta ens kerralla sitten taas kuviakin...

8.12.2009

Historian havinaa

Tänä syksynä tuli 10 vuotta siitä kun tein ensimmäisen kerran hopeakoruja. Nuo ensimmäiset korut ovat vieläkin tallessa, jotta välillä voi katsella ja hypistellä että mistä kaikki täällä blogissakin näkyvä saikaan alkunsa...


Tämä blogikin meni vanhenemaan vuodella syyskuun aikana, mutta muistinko? No en, kun on se vade...

Lisäksi tämä on 100. postaus, joten pidetään huvin ja helmeilyn vuoksi pieni arvonta!

Jatkan vielä vähän lumihiutale-teemalla, ja palkintona on hopeiset hiutale-aiheiset korvakorut ja valkoisessa satiininauhassa oleva riipus. Nauhan pituus säädetään voittajan toiveiden mukaan :)



Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin jollain tunnistettavalla nimimerkillä tms. Arvonta päättyy sunnuntaina 13.12. klo 24.00.

6.12.2009

Lumihiutaleita

Jonkin aikaa sitten tuli halu tehdä lumihiutalekoru, että olisi sitä lunta edes korussa kun ulkona ei tahtonut olla.. (onneksi nyt on ulkonakin!)
Ensimmäisestä kokeilusta tuli ihan kamalan ruma ja iso ja kömpelö, niin karsea etten kuvaa edes viitsi laittaa. Pienen tuumailun jälkeen muuttelin muotoa ja mittoja, lopputuloksena huomattavasti parempi ja kauniimpi riipus:



Materiaalina hopeaa. Kuvasta ei näy, mutta valo välkehtii tosi kivasti noissa sileissä, kiillotetuissa sakaroissa :)


Nyt kun olen jokseenkin innostunut virkkaamisesta, olen tehnyt myös puuvillalangasta virkattuja lumihiutaleita.


Hiutaleisiin ohje löytyy täältä. Materiaalina minulla näissä on jotain ohutta virkkauslankaa ja 1,5mm koukku.
Tuossa on vasta osa valmistuneista hiutaleista, osa odottaa vielä pingottamista ja kovettamista. Jotain mobilen tapaistakin ajattelin noista tehdä...


Muutama vuosi sitten jaksoin tällaisiakin hiutaleita nysvätä siemenhelmistä...


3.12.2009

Mihinköhän kohtaan tämä koukku pitäisi nyt pujottaa?

Syksyllä sattui jonkinasteinen mielennyrjähdys kun menin tilaamaan lisää 999-hopealankaa vaikka olin näiden korvisten jälkeen kovasti sitä mieltä ettei hopealangalla virkkaaminen taida minun juttu olla.
Parisen viikkoa sitten tein kuitenkin taas korvikset. Koska kuvaaminen tähän vuodenaikaan on mitä on, tämän parempaa kuvaa ei korviksista ole tarjolla:

Materiaaleina 999-hopealankaa, viistehiottuja rodoliittigranaatteja rondelleina sekä 925-hopeaa. Patinoin virkatut osiot ja hyötykäytin appelsiini-riipuksesta jääneet "lohkot" takomalla niihin "löylykauha"-pinnan ja asettamalla ne laukkasiksi.Laitoin vielä granaatit laukkasten eteen, jolloin ne peilautuvat mukavasti kirkkaista laukkasista.

En nyt edelleenkään kokenut mitään suurta oivaltamisen tunnetta hopealangalla virkkaamisen yhteydessä, mutta ei se enää niin järkyttävää touhua ole. Ehkä vaan pitää harjoitella enemmän...

17.11.2009

Kippoja, pähkinöitä ja helmiä

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, keramiikkatöitä on tullut taas tehtyä. Tässä osa läträämisen tuloksista...

Aluksi parit pienet lautaset/kulhot.



Savena käytin itsetehtyä paperisavea joka tekee mukavan röpelöisen ja elävän pinnan työhön. Köynnöskuvion tein leimasimella, johon laitoin raakapolton jälkeen mustaa alilasiteväriä. Lasitteena on korkeapolttoista kirkasta lasitetta sekä lisäksi tuputin sienellä Botzin Türkisgranit-lasitetta.

Ja lisää kippoja:


Näissä myös materiaalina itsetehty paperisavi. Kuviot olen kaulinut pitsiliinoilla ja musta alilasiteväri on taas korostamassa liinojen kuvioita. Päällä vielä kirkas lasite.


Sisustuselementtejä (=pölynkerääjiä) on aina mukava tehdä :) Nämä yrittävät kovasti olla jotain pähkinän tapaisia...



Nämä on tehty valkosavesta ja pariin olen laittanut päälle engobeväriä, eli värjättyä savilietettä. Ennen kuin työt olivat täysin kuivia, kiillotin ne sileäpintaisella lasinapilla. Näin saveen saadaan hento, ei liian voimakas kiilto.
Isoin pähkinä halkesi jo kuivumisvaiheessa mutta päätin kuitenkin tehdä sen valmiiksi asti. Omalla tavallaan ihan hupaisa rikkinäinen pähkinä :)


Paperi- ja posliinisavesta on valmistunut helmiä:



Näistä minä tykkään! Lasitteena Terracolorin Aida matt, oikein hyvä ja kauniin värinen :)


Nämäkin on ihan jees :) Lasitteena Botzin Lava.


Näitä piti olla myös viiden helmen setti, mutta yksi helmistä oli jumiutunut tikkuun niin voimakkaasti kiinni että meni irrottaessa rikki. Väriä en saanut kuvattua oikein, se on lähempänä vaaleaa jäänsinistä. Lasitteena Botzin Eiskristall.


Toinen epäonnistunut viiden setti. Kolmen helmen kohdalla lasite oli valunut hyvin voimakkaasti tikkuun kiinni joten roskikseen päätyivät. Nämä kaksi sentään säilyivät ehjinä. Lasitteena Botzin Koralle.

Nämä helmet pitäisi varmaan jossain vaiheessa jalostaa koruiksi asti...

10.11.2009

Otto ja Jeppe

Eipä ole koruja viime aikoina tullut pahemmin tehtyä, savella minä olen vaan lätrännyt...

Muutama viikko sitten kuitenkin tein yhden avaimenperän läksiäislahjaksi, äitini ystävä kun muutti takaisin etelämpään päähän Suomea viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä.
Aiheeksi valikoitui äitini ystävän kaksi viimeisintä koiraa, jotka ovat molemmat siirtyneet jo paremmille niityille juoksentelemaan.

Tässä Otto:


Ja tässä Jeppe:

Avainrengasta lukuunottamatta materiaalina on hopea.

4.10.2009

C-vitamiinia

Joku tonttu vei koruideat eikä muutenkaan ole huvittanut tehdä koruja...
Tällä viikolla sain kuitenkin jotain pientä aikaan:


Materiaaleina hopeaa ja tungin riipuksen sisälle oranssia villaa väriä antamaan.
Jätin "lohkojen" reunat viilaamatta niin ovat vähän orgaanisemman näköisiä.

Tekovaiheessa tuntui tooosi hyvältä idealta patinoida riipuksen toinen puoli:


Eiköhän tämä tästä taas lähde rullaamaan...

12.9.2009

Tää on varmaankin höyhensarjaan kuuluva...

Inkun synkeän ihanat lepakkokorvikset aiheutti minulla sen että viime aikoina luonnospapereihin on syntynyt vain siipiä. Lepakon siipiä, enkelin siipiä, siipiä siipien perään. Ajattelin että jos yhden tekisi koruksi asti niin ehkäpä alkaisi tulla myös muitakin ideoita...


Materiaaleina hopeaa ja kolme pientä viistehiottua sateenkaari-kuukivirondellia.



Kuukivet on taas yhtä ihania välke-pihtareita kuin labradoriititkin. Ei välky kuvatessa, mutta heti kun laittaa kameran pois niin johan alkaa taas välkehdintä...

5.9.2009

Ihan pienesti haituvia

Surprise, tarjolla taas haituvia!...
Aina ei jaksa pitää isoja haituva-korviksia joten tein uudet ja paljon pienemmät versiot...


Materiaaleina hopeaa ja pienet valkeat makeanvedenhelmet.
Nämä ovat tosiaankin paljon pienemmät kuin aikaisemmat korvikset, halkaisijaltaan nämä ovat n. 1,3 cm.



Ei mulla muuta tällä kertaa :)

2.9.2009

Savihilloa

Kun tein keväällä köyhäilykorun helmet paperisavesta, tein myös parit pulleat pisarat joista ajattelin tehdä korvakorut. Osaan näemmä aika lahjakkaasti hillota myös näitä omatekoisia helmiä kun vasta nyt raskin tehdä ne korvikset...


Materiaaleina hopeaa ja paperisavesta itsetehdyt helmet.
Eri suunnitelmien ja vaihtoehtojen jälkeen päädyin kuitenkin tekemään ihan peruskorvikset jotta helmet saavat kaiken huomion :)
Ainut juju on yli-isot koukut, vastaavia on ainakin Amalia käyttänyt. Korvisten kokonaispituus on n. 5 cm.



Helmissä on Botzin matalapolttoinen lasite, värisävynä Muscheltürkis.
Kesällä harmittelin kun en älynnyt enempää tehdä noita helmiä mutta eiköhän tuokin virhe tule syksyn aikana korjattua...

1.9.2009

Mielellään jotain ihanaa vihreää

Eräs kaverini oli nähnyt kaverillaan yksinkertaisen tyylikkään sormuksen ja pyysi tekemään jotain vähän samansuuntaista, mutta kuitenkin erilaisen sormuksen. Lisäksi sormukseen voisi laittaa jonkin pienen kiven, mielellään vihreän. Ja tältä se sormus näyttää:


Materiaaleina hopeaa ja pieni pyörtöhiottu peridootti.
Peridootti on kooltaan n. 4,5mm. Antaa mukavasti väriä mutta ei kuitenkaan hallitse koko sormusta.

Alkuperäismallissa levy oli pyöreä ja siinä oli neljä sakaraa ristissä, joiden välissä kehän sisäpuolella oli pallot. Aika kauas siis mentiin tuosta alkuperäismallista, mutta tämä on kuulemma parempi :)


Kaverini saapi kiittää onneaan että mulla on kaposemmat sormet kuin hällä, muuten en olisi välttämättä raskinut luopua tästä sormuksesta ;)

31.8.2009

Jäikö leipä kiinni kitalakeen?

Serkkupoika pääsi eilen ripille. Äitee teetti mulla rippilahjaksi kaulakorun, mutta eipäs tehtykään sitä perinteistä ja tavanomaista ristiä vaan serkku kun harrastaa jalkapalloa niin korukin on sen mukainen:


Materiaalina hopeaa nahkanyörissä. Viivat ja nimi on kaiverrettu sekä patinoitu. Kuva ei ole paras mahdollinen, hätäisesti otin sen ulkona ennen paketoimista ja lähettämistä...

30.8.2009

Lauantai-illan puuhaa

Kun en eilen illalla muutakaan keksinyt niin tein korvikset...


Materiaaleina hopeaa patinoituna ja pienet rodoliittigranaatit väriä antamassa.
Koukut juotin niin että korvikset asettuvat vähän vinoon ollessaan paikoillaan. Ovatpahan yhtä vinksahtaneita kuin tekijänsäkin ;)

25.8.2009

Melkein kuin 10x luuppi...

Tein tässä kesän aikana taas löydöksiä kun siivoilin työpöytääni ja työkalupakkia.. sieltähän löytyi muutamia kiviä jotka olen hionut opiskeluaikoina! Kyllä se siivoaminen sittenkin aina välillä kannattaa ;)


Yksi löydöistäni eli vuorikristalli kaksoispyörtöhiontaisena. Tämä oli ensimmäisiä kaksoispyörtöjä jotka hioin, ja sen kyllä huomaa seuraavasta kuvasta:


Vyötärö tuli jätettyä turhankin korkeaksi, mutta tulipahan sekin opittua..


Koska kivistä ei ole mitään iloa pussin pohjalla, päätin tehdä tuosta vuorikristallista korun. Kaksoispyörrön ansiosta kivellä on vähän suurennoslinssimäinen vaikutus jonka myöskin halusin hyödyntää, joten tein avonaisen pohjan. Ja tältä tämä minun suurennoslasi näyttää:


Materiaaleina siis itsehiottu vuorikristalli ja hopeaa patinoituna.
Riipuksen teon aloitin jo jonkin aikaa sitten ja tein sitä vähän kerrallaan tilaustöiden lomassa. Eniten meni aikaa taas muodon miettimiseen, ja siihen kuinka paljon laittaisi koristeita kehyksen ympärille. Päädyin lopulta aika yksinkertaiseen muotoon, enempi koristeluja olisi ehkä vienyt huomion kivestä.



Näin tämä suurennoslasi toimii käytännössä :)

17.8.2009

Sitä saa mitä tilaa ;)

Pienoinen korupläjäys taas :)

Tein ÄHH-projektin aikana erään tilaustyön jollaista en olekaan aiemmin tehnyt. Tilaaja pyysi tekemään eräälle hääparille lahjaksi tulevan albumin kanteen hopeisen laatan. Laattaan tulisi parin nimi ja päivämäärä kaiverrettuna sekä kallankukka läpisahattuna, koska morsiamen kukkakimpussa tulisi olemaan kalloja.
Pientä päänvaivaa tuotti laatan koon miettiminen, minulla kun ei nimi- ja pitoisuusleimoja ole joten yli 10 gramman ei passannut mennä. Tein laatan 0,4mm levystä ja lopulliseksi kooksi tuli 6*4cm, ja painorajan alle jäätiin.
Isompi ongelma oli kallan piirtäminen. Aluksi ajattelin että eihän tuo ole kuin piirtää vaan, niin yksinkertaisen muotoinen kukka kun kalla on! Eipä se sitten ollutkaan ihan niin helppoa, useampi töherrys tuli sutattua ennenkuin alkoi tulla sellasia luonnoksia jotka kehtasin lähettää tilaajalle näytiksi, ja löytyihän sieltä myös sopiva malli, onneksi ;)
Itse laatta näyttää tältä:



Materiaalina hopeaa. Laatassa on kyllä myös sukunimikin, suttasin sen vain kuvasta pois.


Tilauksena tein myös Halo-koirasta omistajalleen riipuksen:


Materiaalina hopeaa, osittain patinoitu.
Jouduin jättämään "tukiranteita" valesilmien ympärille ja pariin kohtaan kasvoja jottei kasvot tippuisi pois. Jyrsin tukirakenteita vähän alemmas ja patinoin ne, siten kasvot erottuvat paremmin.


Nekka pyysi joku aika sitten ruusuja korviksien muodossa, äidiltään saamiensa ruusu-kaulakorun ja sormuksen seuraksi:



Materiaalina hopeaa, vähän patinoitu.


Ja lopuksi vielä isosiskon riipus, jonka tein hänelle synttärilahjaksi. Malli on tuttu, mutta tällastahan hän toivoi:



Materiaaleina hopeaa ja pyörtöhiottu ruusukvartsi. Köynnöskuvio on taas kaiverrettu ja patinoitu.

10.8.2009

Uusintoja

Muutamia tilaustöitä...

Tein jokin aika sitten tilauksesta väritikku-korviksia, joita olen aiemminkin tehnyt. Nyt vain eri väreillä:


Materiaaleina hopeaa ja sinisissä kivenä on lapis ja mustissa taas onyx.
Nämä näyttävät taas ihan erilaisilta kuin aiemmat vähän tummempien värien johdosta.


Toinen Neulova lammas lähti taas valloittamaan maailmaa:


Materiaalina hopeaa, mattapintainen.
Tämä on edelleenkin lammas eikä mikään mummo ;)


Ja Haituva-riipuskin oli löytänyt perille Katrin luo:



Materiaaleina hopeaa ja yksi valkoinen makeanvedenhelmi.

Muitakin töitä on valmistunut, niitä vaan ei esitellä vielä ;)

7.8.2009

Aurinkoista elokuuta


Vanhan molon ja veneen uudet virat...



Missä pieni ankanpoikanen luuraa?




Märkä kuin uitettu koira ;)

31.7.2009

Viimeistä viedään ÄHHistä

Meinasi mennä taas vähän myöhäseen mutta ehdinpä saada kuukauden viimeisen korun valmiiksi! Se on tällainen:


Materiaaleina hopeaa ja päältä viistehiottu prasioliitti/vihreä ametisti.
Suunnittelin tämän riipuksen samoihin aikoihin tämän postauksen riipuksen kanssa, mutta toteutus venähti kun en osannut päättää minkä kiven laittaisin riipukseen. Sitten minä onnistuin vielä hukkaamaan riipuksen luonnoksen...
Tänä aamuna sattumalta etsiessäni jotain muuta löysin luonnoksen hyvin hallitsemani kaaoksen seasta ;) Pakkohan tuo oli nyt tehdä ennen kuin luonnos olisi taas kadonnut jonnekin hyvään talteen...



Kaiversin kiekurat ja patinoin ne jotta näkyisivät paremmin.


ÄHH-projekti on nyt minun osaltani pulkassa, 31 korua tuli tehtyä kuun aikana. Tämä oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja mukava projekti, kiitoksia Inkulle idean keksimisestä! Ilman ÄHHiä ei olisi varmaan ihan kaikkia näitä ideoita syntynyt ja koruksi asti toteutunut.
Ehkä joskus toistekin voisi ottaa tällaisen urakan, mutta ei välttämättä ihan vielä ensi kuussa ;)

30.7.2009

Mustikkamaitoa

Luin joskus Helmetistä että makeanvedenhelmiä voisi ihan itsekin värjäillä. Löytyi vielä tämmöinen artikkeli niin pitihän viime viikolla kokeilla tuota käytännössä :)
Lilluttelin muutamia vähän huonompia valkoisia makeanvedenhelmiä mustikoiden joukossa yli vuorokauden, tuloksena aika hailakka vaaleansininen väri. Ei ihan sitä mitä odotin. Sitten keitin niitä helmiä mustikoiden kanssa, edelleenkin se sama hailakka väri. Tällä viikolla lilluttelin helmiä vielä kertaalleen, että jos vaikka vähän tulisi lisää väriä, mutta ei...

Solmin tänään värjätyt helmet toisten vähän ruppanoiden valkeiden helmien seuraksi helmisilkkiin jotta värjättyjen helmien sävy korostuu:



Materiaaleina vähän rupuisia makeanvedenhelmiä, hopeaa ja KHT-hopeiset lehti ja kukkariipukset. Sainpahan nuokin riipukset käytettyä!
Odotin tosiaan huomattavasti voimakkaampaa väriä, mutta onpahan tuokin sävy sentään jotain :) tylsää vasta olisikin ollut jos ei väriä olisi tarttunut ollenkaan...


Vaikkei lopputulos ollutkaan ihan niin tumma kuin toivoin, oli ihan mielenkiintoista kokeilla värjäystä. Jossain vaiheessa varmaan kokeilen vielä lisää muilla väreillä...