Siskoni muksut kestovaippailevat, ja keväällä hän pyysi minua tekemään esikoisellensa villapöksyt löytämänsä ohjeen mukaan. Mikäs siinä kun hahtuvaakin oli siskolla valmiina, päivä pari siinä meni ja pöksyt oli valmiit. Tuolloin siskoni oli vielä tukevasti paksuna ja ajattelin että kun sitä hahtuvaa jäi reilusti jäljelle niin teenpähän pöksyt uudelle tulokkaallekin valmiiksi odottamaan, tosin pienemmän koon mukaan. Sain neulottua pöksyt lahkeita vaille valmiiksi, kun tuli sitten joku laiskuuskohtaus ja projekti pääsi vähän venähtämään...
Eilen sain itseäni vihoviimein niskasta kiinni ja neuloin lahkeet valmiiksi ja koristelin vielä neulahuovuttamalla oransseja ja limenvihreitä palleroita pöksyihin (kun sisko halus näihin vähän lisäväriä).
malli:joku siskon löytämä
lanka: yksisäikeistä hahtuvaa, harmaata ja sinistä yhdessä
puikot: 4mm
Siskon entinen maha-asukki on kohta 2kk vanha, ehkä nämä nyt jonkun aikaa mahtuvat päälle..
Ilmat on jo sen verran kylmät että pipo on oltava päässä ettei päätä ala särkemään. Tavalliset pipot tahtoo minulla aina valahtaa ärsyttävästi silmille vaikka niitä reunoja miten kääntelisi. Onneksi Jatta teki jo keväällä helpon ja kivan myssy-ohjeen..
malli: Mariomyssy/Jatta soheltaa
lanka: Novita 7 veljestä kaksinkertaisena, menekistä ei mitään hajua
puikot: 4mm
Tein tämän jo keväällä, mutta koristelin nyt viikonloppuna kapealla heijastinnauhalla kolmen rivin verran ja nauhojen solmukohdan peitin itsetehdyllä sydämen muotoisella keramiikkanapilla. Tykkään tästä mallista tosi paljon, helppo ja nopea tehdä ja myssy asettuu ainakin minun päähän tosi hyvin eikä valahtele silmille. Hiuksetkin saa tosi hyvin ton sisälle, kun pidän yleensä hiuksia kiinni.
Tein nyt syksyllä toisenkin, tällä kertaa mohairlangasta ja erivärisenä. Jossain vaiheessa teen varmaan vielä kolmannenkin (ja neljännen)..
malli: sama ku edellä
lanka: Sandnesgarn kitten mohair kaksinkertaisena, 60 g
puikot: 4mm
Tuota mohairlankaa tuli jossain vaiheessa ostettua pari kerää, enkä sitten keksinytkään mitään käyttöä niille kunnes nyt päätin kokeilla myssynä. Ihan jees oli neuloa, välillä meinasi vähän takerrella. Ei onneksi kutita, mitä aluksi vähän pelkäsin. Oli tämäkin vähän tylsän näköinen ilman koristeita joten kirjailin siemenhelmillä lumihiutaleen. Kovimmilla pakkasilla tätä ei varmaan tule käytettyä, on aika ohuehko vaikka kaksinkertaisena neuloinkin.
Näille molemmille myssyille voisi neuloa seuraksi yhteensopivat lapaset.. ja huivit kans..