28.12.2008

Hei me tuunataan!

Ostin reilu vuosi sitten kirpparilta hopeisen sormuksen, maksoi muistaakseni 3 tai 4 euroa eli ei mitenkään kallis löytö kun kokoa tuolla sormuksella oli kuitenkin ihan kiitettävästi. Keskellä oleva pallo heilui edestakaisin kupissa pitäen samalla mukavaa helisevää ääntä. Pallon sisäpuolella on sininen pinta, emaloitu kenties?


Leimojakin löytyy peräti viisi kipaletta. Löytyy nimi-ja pitoisuusleimat, vuosiluku U7 (eli 1973) ja Tukesin tarkastusleimakin siellä on. Yksi leima on edelleen hämärän peitossa kuluneisuuden takia, ilmeisesti jokin kuntaleima tms.


Ihan kiva sormushan tämä oli, mutta tuo pallo on aika painava ja siitä syystä sormus aina kääntyi "nurin" sitä pidettäessä. Tämän takia aloin pikkuhiljaa kypsyttelemään ajatusta josko uskaltaisin muokata sormuksen uuteen uskoon. No, toissapäivänä viimein otin leikkurit ja napsautin pallon pois eikä paluuta enää ollut..


Ostin syksyllä Etsystä istutettavia kiviä, joista yhdelle tein istukan ja juotin kupin keskelle kiinni.


Istukkaan pääsi köllimään kaunis, päältä viistehiottu 12mm melanite-granaatti (oisko suomeksi melaniitti?) Kiillotin kupin aluksi, mutta ei se sitten näyttänytkään niin hyvältä kun laitoin kiven paikalleen joten hioin kuppiin satiinipinnan. Jostain syystä on parempi noin.


Hyötykäytin myös sormuksesta jääneen pallon, eihän hyvää hopeaa voi hukkaan heittää..



Umpinainen rannerengas jossa tuo pallo nyt riippuu ison valkean makeanvedenhelmen kanssa. Hioin palloon satiinipinnan ja laitoin vielä sisälle pienemmän pallon, joten yhdistelmä toimii tiukukellon tavoin jatkaen vienoa helinää..

27.12.2008

Korvakoruja

Minulla oli tarkoitus laittaa kuvia tekemistäni joululahjoista, mutta muistinko kuvata niitä? Tulihan tuo mieleen siinä vaiheessa kun olin jo paketoinut ne.. enpä viitsinyt alkaa aukomaan paketteja, mutta voin kertoa että lahjaksi meni neulottuja huiveja ja keramiikkaräpellyksiä..

Edellisen postauksen kaulakorun lisäksi muistin sentään kuvata seuraavat korvikset, jotka tein pikkusiskolleni.



Materiaaleina ruusukvartsia ja hopeaa patinoituna. Siskoni ihastui aiemmin tekemiini tappikorviksiin, joten lupasin tehdä joululahjaksi samantyyliset.


Kaivelin tässä korulaatikkoa kun etsin jotain, ja löysin siinä sivussa nämä korvikset:

Turkoosipisarat

En edes muista milloin olen nämä tehnyt! Olin jättänyt nämä kirkkaiksi, oli aika tylsän näköiset joten heitin patinointiin. On ne nyt kivemman näköiset. Kivet on turkoosia, ainakin niinä olen ostanut ne.


Samasta paikasta edellisten kanssa löytyi nämä:


Materiaaleina hopeaa, Karen Hill Tribe-hopeahelmiä, peridoottia ja makeanvedenhelmet.


Seuraavat on esitelty jo aiemmin, mutta saivat uuden ilmeen patinoinnin ansiosta:


Milloinkohan oppisin sisäistämään sen tosiasian, että kieputellut korut näyttävät lähes aina paremmilta patinoituna?..


Innostuin vähän takapihaa koristelemaan ja aattoaamuna tein sinne lumi- ja jäälyhdyn:



Eilen vaikutti jo uhkaavalta kun täällä oli +2 lämmintä ja lyhty alkoi vähän sulaa, mutta onneksi sitten illalla meni takaisin pakkasen puolelle..

23.12.2008

Parit korut

Aika on vierähtänyt joululahjoja näperrellessä, mutta ei niistä sen enempää.. pari korua uskallan jo kuitenkin julkistaa kun tiedän ettei saajat vahingossakaan eksy tänne..

Isosiskoni pyysi minua tekemään kummitytöillensä kaulakorut joululahjaksi, toiveena oli jotain hempeää ja tyttömäistä. Siskoni valkkasi lasihelmivarastoistani sopivat helmet ja tein seuraavanlaiset korut:



(Tuli yhteen väliin harhailtua lasihelmien maailmassakin kunnes tein comebackin takaisin kivien pariin..)


Seuraavan kaulakorun tein äidilleni lahjaksi:



Granaattitabletteja ja rondelleja hopean seurassa. Äitini pitää punaisesta joten siitä syystä kiveksi valikoitui granaatti. Mietin aluksi jonkinlaista riipusta lisäksi, mutta jätin sen suosiolla pois kun äitini pitää koruja tyyliin 24/7... sen verran olen saanut opetettua että äiti ottaa saunomisen ajaksi korut pois..


Näiden kuvien myötä hyvää ja rauhallista joulua!

9.12.2008

Hullunkuriset helmet

Yleensä kun ostan makeanvedenhelmiä, haluan että ne ovat hyvälaatuisia, tasamuotoisia ja kauniin värisiä sekä loisto ja kiiltokin saavat olla mielellään parhaimmasta päästä. Mutta välillä on mukava poiketa tavoista..
Ostin syksyllä Helmetin kautta Julialta tajuttoman isoja valkoisia makeanvedenhelmiä, jotka eivät kiilloltaan ole ihan parasta ja muotokin saattapi olla vähän muuta kuin tasainen. Kaikkihan eivät moisiin helmiin koskisi edes pitkällä tikulla, mutta minun mielestä ne ovat kuitenkin omalla karulla tavallaan hyvin kauniita. Tuli sitten vielä hommattua TIP:stä isohkoja ja oikein renkaisia tummia makeanvedenhelmiä, ja näiden molempien yhteiseloa voi seurata seuraavassa kaulakorussa:

Michelinit lumessa

Materiaaleina siis makeanvedenhelmiä ja hopeaa.


Tämmöinenkin tuli tehtyä, ranneketju:

Väripaletti

Nuo helmet olen tilannut joskus ammoisina aikoina Villihelmestä. Renkaisia ja muodoltaan epämääräisiä nämäkin, mutta siltikin hyvin ihastuttavia.


Seuraava kaulakoru kuvastaa tätä karua mutta kaunista Lapin luontoa:

Revontulet

Materiaaleina labradoriittiheishejä, hopeaa punottuna ankkuriketjuksi ja patinoituna, Balin hopea-spacereita ja kelonoksanpaloja. Olipahan taas varsin riemastuttavaa yrittää kuvata noiden labradoriittien kaunista sinistä välkettä, otin varmasti useamman kymmenen otosta, mutta tämän parempaa tulosta ei tullut.. oikeasti noissa kaikissa heisheissä on se sininen välke.


Olen minä tehnyt vähän savitöitäkin, joululahjaksi olisi tarkoitus laittaa:


4.12.2008

Hopean kastajaiset

Kiitoksia kaikille edellisen postauksen kommentoijille! Neiti Oranssi käväisi huivineulan ja korujen avustuksella vaihtamassa siviilisäätyään.. Onnea vielä kerran R.!

Ja sitten asiaan.. olen jo aikaisemmin maininnut Magdalena Borejkon korut yhdeksi inspiraation lähteeksi korujen suhteen, toinen jonka tekemisiä seuraan aina silloin tällöin on Elizabeth Scott. Hänen kasvi- ja luontoaiheiset korut ovat todella kauniita ja omaperäisiä, ei voi kuin vain ihailla..

Elizabethin innoittamana päätin tässä joku aika sitten hyötykäyttää korujen teosta kertyneet hopealankajämät ja kokeilla water castingia, eli veteen valamista(täältä löytyy lisää tietoa). Tulihan niistä aika mielenkiintoisen näköisiä klönttejä,mutta ihan kelvollisia jotta tein seuraavat korva-ja kaulakorut:

Kastepisarat

Näihin korviksiin käytin kaksi valupalaa, joista sattui tulemaan aika lailla muodoltaan ja kooltaan samanlaiset. Tein näistä tällaiset yksinkertaiset jotta nuo valut tulevat paremmin esille, joten juotin palat kuulaketjun pätkiin kiinni ja laitoin tapit paikoilleen ja se oli siinä.


Oksa

Tämän riipuksen tekoon meni enemmän aikaa kun sopiva idea ei halunnut tulla pääkopasta ulos.. muutaman päivän pyörittelin valumönttejä ja neuvottelin niiden kanssa sopivasta mallista, kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen. Yhdestä valusta tuli sopivan kuppimainen muodoltaan, joten sinne pääsi yksi vaaleanpunainen makeanvedenhelmi.


Lumihiutale-korvikset olivat vähän yksinäisen oloiset ja tein niille seuraksi riipuksen:



Lumihiutale-kuviopunsseli ei ollut oikein yhteistyöhaluinen vaan hyppi ja pomppi miten sattui kun yritin naputella noita kuvioita. Muutaman ärräpään ja hermojen menetyksen jälkeen sain vihoviimein hiutaleet hiutaleiden näköisiksi..


Loppukevennykseksi parit koirakuvat..
Kävin tänään tyttöjen kanssa jäällä kävelemässä kun oli hyvä ilma, pari astetta pakkasta niin saattoi ottaa kamerankin mukaan. Tämäkin meinasi vastustaa, kun kumpikin tytöistä oli sitä mieltä että kuvattavana olo on ihan tylsää ja lumessa möyriminen on paljon kivempaa...

Piki

Mesi

26.11.2008

Pitää se kaverinkin huivi pysyä kiinni..

No niin, nyt ois tämä tilausneula valmis ja turvallisesti uudessa kodissa joten uskallan tämänkin blogata..
Ystäväni Neiti Oranssi halusi yhteneväisen huivi/rintaneulan aiemmin hänelle tekemäni korusetin seuraksi. Tästä syystä tuli tehtyä edellisen postauksen lehtineula koeversiona, etten ihan höpöhöpöjä lupaisi ystävälleni..

Neiti Oranssin huivineula

Materiaaleina neulassa on hopealankaa eri paksuuksissa sekä keskellä köllöttelee kaunis ja pullea karneolibrioletti. Koko hommalla on leveyttä 5cm, joten ei ole mikään ihan pieni neula kyseessä.



Tässä vielä sivusta taas tuo mekanismi. Tästä tuli parempi ja jämäkämpi kuin lehtineulasta, mutta käytinkin neulaan ja runkoon vähän paksumpaa lankaa kuin lehtineulaan.

Puolivalmiita koruja makoilee tuolla työpöydällä, pitäisi vissiin tehdä loppuun asti..

12.11.2008

Pitäähän se huivi jollain saada kiinni

Varmaan lähestulkoon kaikilla käsitöitä tekevillä on jokin tietty aihe/muoto johon palataan yhä uudestaan ja uudestaan. Minulla tällaisia aiheita ovat sydän, lisko ja puiden lehdet. Lehtiä on täällä minun blogissa vilahdellut eniten, ja niin tapahtuu taas..

Sain pyynnön tehdä huivi/rintaneulan. Olen tehnyt rintaneuloja aiemminkin, koulussa tuli tehtyä muutamia kappaleita aina kinkkisiä mekanismeja myöten.. Edellisten teosta on vain jo aikaa niin alkoi mietityttämään että osaanko vielä tehdä edes jotain yksinkertaista lukkomekanismia (kun sillä tilauksella olis vähän kiire), joten täytyi tehdä koeversio.

Lehtineula

Materiaalina on hopeaa. Tein tämän koeversion itselleni, joten pitihän sen olla sellainen mikä miellyttää, siksi valitsin muodoksi lehden.
Juottaminen meinasi jostain syystä tökkiä, ehkä asiaan vaikutti se että tein tämän neulan keskellä yötä..



Sitten tämä lukkosysteemi, maailman helpoin tehdä! Kierre ja neula ovat kuitenkin tarpeeksi jämäköitä että neula pysyy kiinni eikä vääntyile.


Huivineula pääsi heti tänään tositoimiin pitämään huivia kiinni. Hyvinhän tuo toimi, ei pääse huivi lepattamaan tai karkaamaan. Nyt voinkin alkaa tekemään hyvillä mielin sitä varsinaista huivineulaa..

10.11.2008

Naputi naputi

Kaulakoruja mun piti seuraavaksi tehdä, mutta kun tuli idea niin sehän piti toteuttaa samantien..
Lauantai-iltana taoin vähän hopealevyä, ja tuli tällaiset korvikset:

Renkulat

Idealtaan nämä ei ole mitään maata mullistavaa tai uutta taaskaan, mutta välillä on vain mukavaa tehdä ihan yksinkertaisia juttuja.


Halkaisijaltaan nämä korvikset ovat n. 23mm, että ihan hyväkokoiset ovat. Ja näkyvät.


Esittelen aina uudet tekeleeni miehelleni, välillä palaute on innostunutta ja välillä taas vähän vähemmän innostunutta.. (esittelen myös aina helmitilauksenikin, mutta jostain syystä tuo ei ole kovin kiinnostunut niistä..)
Kun näytin nuo korvikset miehelleni, hän totesi että tuollainen taottu pinta sormuksessa olisi kiva, ja hän voisi jopa pitää sellaista sormusta! No mitäs minä, äkkiä hopealevyn kimppuun vääntämään sormusta ennenkuin miehen mieli ehtii muuttua...

J:n sormus

Kooltaan tämä sormus on 22mm. Mies tykkää tästä, on kuulemma mukavan tuntuinen eikä häiritse ollenkaan työskentelyä.

Muoks. Nyt meikäläinenkin löytyy Blogilistalta. Sain viimeinkin aikaiseksi..

7.11.2008

"Ai oliko mulla tällaisiakin kiviä?"

Varattiin siskojen kanssa joku aika sitten kirpparipöytä ja pitäisi alkaa katsomaan sinne vähän tavaraa.. Vaatekaappia kun penkoo ja käy turhat vaatteet läpi, niin välillä tulee tehtyä löytöjä:"ai oliko mulla tälläinenkin paita?" (juu ei mulla ole liikaa vaatteita ollenkaan..)

Välillä tämä sama ilmiö toistuu kivihelmiä penkoessa, ainakin minulla. Tässä yhtenä iltana kun kävin kivilaaria läpi, sattui käteeni pussukka jossa oli kauniita kuukivi-heishejä. Olin aivan kokonaan unohtanut että olen jossain vaiheessa tilannut niitä!
Päätin tehdä ihan peruslinkitetyt korvikset, niitä ei olekaan vähään aikaan tullut tehtyä.


Kuukivet

Materiaaleina näissä on hopeaa sekä Balin hopea-spacereita ja kuukiveä. Näissä heisheissä on kaikissa kuukiven kaunis sininen välke, joka näkyy myös yhdessä kivessä tuossa kuvassa.


Tilasin Etsylandiasta jokin aika sitten brioletteja,muun muassa apatiitteja. Niitä olen pyöritellyt ja miettinyt että mitä niistä tekisi, kunnes eilen syntyi tällaiset:


Materiaaleina on hopeaa lankana, ketjuna ja helminä sekä apatiittibrioletteja. Tämän tyylisiä korviksia on tehnyt aika moni jo aikaisemminkin, en vaan jaksa alkaa nyt linkittelemään mihinkään..
Näiden teossa sai aikaa kulumaan taas ihan kiitettävästi, ja ensimmäisen kerran onnistuin rikkomaan yhden brioletin, saavutus sekin.. ei näistä tullut ihan sellaisia mitä ajattelin mutta kyllähän nämä ihan käyttökelpoiset ovat.

Tästä toisesta kuvasta näkee vähän paremmin tuon rakenteen.


Tällaista tällä kertaa, seuraavaksi haluttais tehdä kaulakoruja.

30.10.2008

Mustanaamio/nastamuumio

Teinpä taas vaihteeksi sormuksen, itselleni (ihan niinkuin noita ei olisi jo..) Mallia on otettu Mustanaamion sormuksesta, jolla Mustis tirpaisi pahiksia lättyyn..
En ole mikään suuri Mustanaamio-fani, mutta jonkin verran on tullut kyseistä sarjista luettua ja tämä kyseinen sormus on aina jostain syystä viehättänyt minua.


Mustanaamion sormus

Materiaalina hopeaa ja patinoitu sen verran että nuo silmä- ja nenäkuopat muuttuivat tummiksi. Oikeastaan tämä on paranneltu versio koulussa tekemästäni sormuksesta, ei siinä mitään vikaa ollut mutta se ei ollut tarpeeksi häijyn näköinen..


Tein sitten kolmannenkin Mariomyssyn, tällä kertaa Novitan Woolista kaksinkertaisena ja nelosen puikoilla. Tykkään tuosta vihreästä väristä tosi paljon. On se vaan jännää miten nämä helmihommat ja neulominen ovat avartaneet värimaailmaani, ennen en voinut sietää vihreää väriä ollenkaan mutta nyt on mieli muuttunut. Vaatekaapissakin on historiallinen hetki menossa kun sieltä löytyy enemmän värikkäitä vaatteita kuin mustia..



Tilattiin siskon kanssa Sinellistä vähän askartelupaskartelutarvikkeita, itselleni mm. efekti-fimomassaa, josta tein huvin vuoksi hattivatteja ja nappeja.. yksi niistä päätyi tuonne myssyyn koristeeksi.

Tämä on siitä hauskaa massaa kun se hehkuu pimeässä..



Jep jep, mitä vanhemmaksi tulen sitä pöljemmiksi ideat käyvät.. ( ja mitä pöljempiä ideoita niin sen parempi..)

18.10.2008

kaverille kans

Kävinpä tänään mutkan Rovaniemellä. Pikkusiskolla oli sinnepäin asiaa ja isä kun toimi hovikuskina, niin päätin hypätä matkaan käymään siellä asuvan ystäväni luona.

Menomatkalla Saariselän kohdalla oli keli tämän näköinen:



Luntahan siellä oli satanut vähäsen. Joutaisi tulla tuota lunta jo tänne vähän pohjoisemmaksikin.


Oli mulla vähän viemisiäkin ystävälleni. Tässä taannoin hän pyysi että jos voisin tehdä jonkinlaiset korvakorut, mielellään isot ja näkyvät. Lähettelin muutamia ehdotelmia hänelle joista päädyimme verkkopunontaan. Korvakoruista tuli tällaiset:

Neiti Oranssin korvikset

Materiaaleina patinoitua hopeaa ja kauniin hehkuvat karneoli-brioletit.


Ystäväni halusi myös yhteensopivan kaulakorun, joten tein tällaisen:

Neiti Oranssin kaulakoru

Materiaaleina samat jutut kuin korvakoruissakin.

Korut kelpasivat ystävälleni ja mulle kelpasi hänen tarjoamansa kahvi ja pulla :)

(Tulomatkalla lumet oli jo sulaneet pois, mikä oli kyllä ennalta arvattavissa. Mutta pöh nyt kuitenkin.)

15.10.2008

Koruja ja keramiikkaa

Teinpä taas vaihteeksi korvakorut itselleni.. eilen illalla aloitin ja aamulla viimeistelin valmiiksi. Tekniikkana aikaisemminkin käyttämäni verkkopunonta. Tämmöiset pienet sievät tällä kertaa.

Vesipisarat verkossa

Materiaaleina hopeaa ja erittäin kauniit pienet kyaniittibrioletit. Olin jo kovaa vauhtia tunkemassa nämä patinointiin, mutta päätin jättää nämä rauhaan koska noiden kyaniittien kaunis sininen sävy pääsee paremmin esille kirkkaan hopean seurassa.


Hyvä ystäväni pitää hillasta niin marjana kuin myös esittävänä muotonakin. Hän pyysi minua tekemään Hilla-kynttilän seuraksi pari lehteä savesta. Kävin hakemassa metsästä oikeita hillanlehtiä joiden avulla sain mahdollisimman oikeannäköiset lehdet.


Kokoa näillä on n. 8x8cm ja 6x7cm. Savena käytin paperisavea ja lasitin lehdet matalapolttoisella vihreällä lasitteella.

Lisäksi tämä samainen ystäväni pyysi tekemään merinovillasta kaulakorun. Olen aikaisemminkin tehnyt hänelle tällaisen, mutta eri väreillä. Nyt toiveena oli oranssia, valkoista ja tummanruskeaa.



Tein vielä pienenä yllätyksenä savesta lehti-riipuksen, jonka lasitin oranssilla lasitteella (ystäväni kun pitää oranssista). Riipus on pujotettu puuvillanyöriin, jonka pituutta voi itse säätää.

13.10.2008

Neulejuddui

Siskoni muksut kestovaippailevat, ja keväällä hän pyysi minua tekemään esikoisellensa villapöksyt löytämänsä ohjeen mukaan. Mikäs siinä kun hahtuvaakin oli siskolla valmiina, päivä pari siinä meni ja pöksyt oli valmiit. Tuolloin siskoni oli vielä tukevasti paksuna ja ajattelin että kun sitä hahtuvaa jäi reilusti jäljelle niin teenpähän pöksyt uudelle tulokkaallekin valmiiksi odottamaan, tosin pienemmän koon mukaan. Sain neulottua pöksyt lahkeita vaille valmiiksi, kun tuli sitten joku laiskuuskohtaus ja projekti pääsi vähän venähtämään...
Eilen sain itseäni vihoviimein niskasta kiinni ja neuloin lahkeet valmiiksi ja koristelin vielä neulahuovuttamalla oransseja ja limenvihreitä palleroita pöksyihin (kun sisko halus näihin vähän lisäväriä).


malli:joku siskon löytämä
lanka: yksisäikeistä hahtuvaa, harmaata ja sinistä yhdessä
puikot: 4mm

Siskon entinen maha-asukki on kohta 2kk vanha, ehkä nämä nyt jonkun aikaa mahtuvat päälle..



Ilmat on jo sen verran kylmät että pipo on oltava päässä ettei päätä ala särkemään. Tavalliset pipot tahtoo minulla aina valahtaa ärsyttävästi silmille vaikka niitä reunoja miten kääntelisi. Onneksi Jatta teki jo keväällä helpon ja kivan myssy-ohjeen..


malli: Mariomyssy/Jatta soheltaa
lanka: Novita 7 veljestä kaksinkertaisena, menekistä ei mitään hajua
puikot: 4mm

Tein tämän jo keväällä, mutta koristelin nyt viikonloppuna kapealla heijastinnauhalla kolmen rivin verran ja nauhojen solmukohdan peitin itsetehdyllä sydämen muotoisella keramiikkanapilla. Tykkään tästä mallista tosi paljon, helppo ja nopea tehdä ja myssy asettuu ainakin minun päähän tosi hyvin eikä valahtele silmille. Hiuksetkin saa tosi hyvin ton sisälle, kun pidän yleensä hiuksia kiinni.

Tein nyt syksyllä toisenkin, tällä kertaa mohairlangasta ja erivärisenä. Jossain vaiheessa teen varmaan vielä kolmannenkin (ja neljännen)..

malli: sama ku edellä
lanka: Sandnesgarn kitten mohair kaksinkertaisena, 60 g
puikot: 4mm

Tuota mohairlankaa tuli jossain vaiheessa ostettua pari kerää, enkä sitten keksinytkään mitään käyttöä niille kunnes nyt päätin kokeilla myssynä. Ihan jees oli neuloa, välillä meinasi vähän takerrella. Ei onneksi kutita, mitä aluksi vähän pelkäsin. Oli tämäkin vähän tylsän näköinen ilman koristeita joten kirjailin siemenhelmillä lumihiutaleen. Kovimmilla pakkasilla tätä ei varmaan tule käytettyä, on aika ohuehko vaikka kaksinkertaisena neuloinkin.

Näille molemmille myssyille voisi neuloa seuraksi yhteensopivat lapaset.. ja huivit kans..

11.10.2008

Granaattia ja kieputtelua

Granaatti on yksi lempikivistäni. Varsinkin rodoliitti- ja almandiini-granaatti, molempien kaunis punainen sävy miellyttää suuresti. Granaattia löytyy täältä meiltäpäin luonnosta, mutta aika usein löytyvät kappaleet tahtoo olla aika säröisiä tai sitten sisältävät reippaasti sulkeumia (tämä tuli huomattua koulussa viistehiontaa tehdessä..)


Siskoni pyysi kesällä (mutta laitetaan nyt esille kuiten..) tekemään itselleen korvakorut, yksinkertaiset ja helpot laittaa päälle. Ja jotain kiveä sai olla kanssa mukana. Tällaiset tein:

Renkaat

Materiaaleina hopeaa ja rodoliitti-granaattia kieputeltuna. Ei mitään maata mullistavaa, mutta täyttävät vaaditut kriteerit ja saaja on tyytyväinen.


Seuraavat korvakorut tein oikeastaan noiden kivien ympärille. Tilasin kyseiset granaatit kun olivat niin kauniit, sitten pitikin ihmetellä että mitäs näillä?.. Jostain mielen syövereistä sitten alkoi hahmottua tämä malli ja muutamia luonnoksia tehtyäni totesin että voisi olla ihan toteutuskelpoinen idea.

Äidin korvikset

Materiaaleina rodoliitti-granaattia ja hopeaa. Satuin sitten äidille näyttämään näitä korviksia ja hän halusi kokeilla. Sinnehän ne jäi äiteen korviin roikkumaan..


Seuraaviin on otettu vaikutteita Magdalenan tappikorvis-mallista. Materiaaleina almandiini-granaattia, hopeaa ja Karen Hill Tribe-hopeahelmiä. Ja patinoitu.


8.10.2008

Lunta tupaan

Isipappa oli kiltti ja teki mulle eilen uuden sahaustuen Mesin silppuaman tilalle, joten pääsen taas leikkimään hopealevyjen kanssa. (tää uusi sahaustuki pitää varmaan aina käytön jälkeen köyttää jonnekin katon rajaan kiinni ettei herneaivo-Mesi pääse siihen käsiksi tai paremminkin tassuiksi..)

Vaikka muissa blogeissa hehkutetaan vielä syksyä, niin kyllä täällä pohjoisessa aletaan varautua jo talveen ja lumeen.. (mikäli huomista sääennustetta on uskominen.) Siispä:

Lumihiutaleet

Tilasin joku aika sitten kuviopunsseleita ja ihan kokeilumielessä tein nämä yksinkertaiset korvakorut. Ihan hyvin sain naputettua nuo hiutaleet joka puolelta, pari kertaa meinasi punsseli hypähtää paikoiltaan mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa sattunut. Patinoin korviksia sen verran että lumihiutaleet tulivat paremmin esille kun kirkkaina ne eivät oikein näkyneet.


Kuten talvi, myös joulukin lähenee hiljalleen. Vaikken mikään kauhea joulu-ihminen olekaan enkä ymmärrä sitä miksi joulukoristeita sun muita pitää laittaa kauppoihin esille jo näihin aikoihin, niin joululahjojen teon olen jo aloittanut...



Pakkohan se on aloittaa hyvissä ajoin jos meinaa että saajat saavat lahjansa TÄNÄ jouluna...

29.9.2008

Vanhoista uusiksi

Ulkona on märkää ja harmaata, eikä korujen tekokaan meinaa huvittaa.. Tänään päätin kuitenkin tuunailla vähän vanhoja korujani uuteen uskoon.


Materiaaleina rannekorussa on savukvartsia isohkoina nugetteina sekä yksi viistehiottu pallokin on päässyt mukaan, loput on sitten patinoitua hopeaa muinaisketjuna ja soikeina, taottuina renkaina. Nugetti+rengas-osion olen tehnyt jo ajat sitten, joku koruhan siitä oli kovasti tulossa mutta idea ei sitten muistaakseni ollutkaan niin mielenkiintoinen että olisin viitsinyt tehdä loppuun asti. En kuitenkaan alkanut purkamaan sitä kun ajattelin että voihan sen käyttää johonkin muuhun juttuun tuollaisena, niin kuin nyt sitten kävi. Tuommoinen peruskoruhan tuo on, mutta mukava kuitenkin. (Kuvan linnunmunat ei ole oikeita, vaan olen tehnyt ne viime vuonna savesta ja lasittanut ne tuollaisella linnunmunan näköisellä lasitteella.)




Sitten tämä verkkopunos-sormus, jonka olen jo aiemmin esitellyt.. päädyin pitkän pohdinnan jälkeen patinointiin, ja kyllä kannatti! Sormus on nyt paljon paremman näköinen mitä se oli kirkkaana. Jostain syystä patinoitu hopea sopii labradoriitin kanssa paremmin kuin kirkas hopea, ainakin minun mielestäni.



Kuun hohde

Tämän riipuksen olen tehnyt myös aikaa sitten jämähopea-paloista sulattelemalla. Tässä on myös pieni labradoriitti-kolikko. Tähän aamuun asti tämäkin oli kirkasta hopeaa, mutta eipä ole enää.. jostain syystä minulla tulee tästä riipuksesta mieleen Sleepy Hollow-elokuvan juliste, vaikka eihän tuossa mitään päättömiä ratsumiehiä näy..



Ja lopuksi kuva tytöistä, uuden pallon kera. Huovuttelin viikonloppuna palloja, ja tein tytöille uuden kilinä-pallon (eli tuon pallon sisällä on pari kulkusta) kun edellinen on paikassa nimeltä jemma..


-Anna mäki leikin.. -En anna!


(ja meillähän ei ole sotkuista, meillä on erittäin hyvin hallinnassa oleva kaaos..)