28.2.2009

Vihreä, vihreämpi, vihrein

Olen varmaan aikaisemminkin maininnut että inhosin ennen vihreää väriä, mutta nykyään se on yksi lempiväreistäni. Muutaman päivän ajan olen pyöritellyt vihreitä helmiä siihen malliin että osa pääsi ihan koruiksi asti.


Liukuvärjätty

Materiaaleina hopeaa ja sateenkaarifluoriittia.
Ihan tavallinen linkitetty rannekoru, jossa jujuna on tuo värisävyn liukuminen tummasta vaaleaan. Itse tykkään tästä koko ajan enemmän ja enemmän.


Pyörylät

Materiaaleina hopeaa, peridoottia ja makeanvedenhelmet.
Samaan syssyyn edellä olevan rannekorun kanssa tuli tehtyä nämä korvikset. Kooltaan nämä on aika pienet, pyörylän halkaisija on n. 1 cm. Koukkuina on pyöreät renkaat.


Sitten vielä uutta ja vanhaa yhdistettynä:


Materiaaleina hopeaa ja vihreää fluoriittia.
Nämä kuningatarketjua olevat kaula- ja ranneketjut olen punonut jo 7 vuotta sitten, mutta ne oli vähän tylsät pelkkinä ketjuina joten lisäsin niihin keskelle isohkot fluoriittimöllykät vähän väriä antamaan.
Nuo fluoriitit oli alunperin kiiltävät, mutta sisältävät aika paljon sulkeumia ynnä muuta niin otinpa eilen illalla flunssahouruissa 1200-vesihiomapaperia ja hioin molempiin kiviin hienoisen mattapinnan kontrastiksi kiiltävälle hopealle. Aamulla menin vähän jännittyneenä tarkastelemaan että tulikohan tehtyä ihan tyhmiä, mutta kyllä nuo näyttää edelleen kivoilta (tai sitten minä hourailen vieläkin...)

8 kommenttia:

katri kirjoitti...

Olipa kaunista taas.

Korvikset on niin ihanat.
Joskus ihmettelee, mitä ihmisten päässä liikkuu. ;) Ihan huippuidea hioa fluoriitit. Sopivat hyvin kuningattaren seuraksi.

inkku kirjoitti...

Ei hattumpaa, ei hattumpaa! Liukuvärjäys toimii moitteetta, korvikset on söpöläiset. :) Komppaan Katria tuossa hiomisessa, hyvä idea. Fluoriitissa on välillä vaikea löytää tosi hyvää laatua.

Muikku kirjoitti...

Kaunista!!! Ja termille "kivenhionta" tulikin sitten ihan uusi merkitys :D

amalia kirjoitti...

Upeit koruit!! Vihreä ei kuulu allekirjoittaneen väreihin ei sit alkuunkaan, ja oudosti se on alkanut miellyttämään silmää. Huisin hyvä aidiia tuo kiven hiominen.

PaulaL kirjoitti...

Kiitoksia taas kommenteista :)

Noista korviksista aattelin tehdä vielä punaiset ja siniset versiot, olen sen verran tykästynyt noihin..

Eilen tuli kokeiltua lisää tuota kivien "käänteishiontaa", jahka kameran akut latautuvat niin saa laitettua näytille.

PikkuMyy -- Paula kirjoitti...

Kaikki vihreä on ihanuutta ja parhautta!
Varsinkin nuo korvikset on sellaset, että ne vois tarttua mukaan...

Mags kirjoitti...

Minunkin mielestä tuo hionnan kokeilu kiviin vaikuttaa vähintäänkin mielenkiintoiselta! Liukuvärjätty on aivan 'mun koru'!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa vihreää. :)
Varsinkin korvikset olivat varsin ihanat