17.11.2009

Kippoja, pähkinöitä ja helmiä

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, keramiikkatöitä on tullut taas tehtyä. Tässä osa läträämisen tuloksista...

Aluksi parit pienet lautaset/kulhot.



Savena käytin itsetehtyä paperisavea joka tekee mukavan röpelöisen ja elävän pinnan työhön. Köynnöskuvion tein leimasimella, johon laitoin raakapolton jälkeen mustaa alilasiteväriä. Lasitteena on korkeapolttoista kirkasta lasitetta sekä lisäksi tuputin sienellä Botzin Türkisgranit-lasitetta.

Ja lisää kippoja:


Näissä myös materiaalina itsetehty paperisavi. Kuviot olen kaulinut pitsiliinoilla ja musta alilasiteväri on taas korostamassa liinojen kuvioita. Päällä vielä kirkas lasite.


Sisustuselementtejä (=pölynkerääjiä) on aina mukava tehdä :) Nämä yrittävät kovasti olla jotain pähkinän tapaisia...



Nämä on tehty valkosavesta ja pariin olen laittanut päälle engobeväriä, eli värjättyä savilietettä. Ennen kuin työt olivat täysin kuivia, kiillotin ne sileäpintaisella lasinapilla. Näin saveen saadaan hento, ei liian voimakas kiilto.
Isoin pähkinä halkesi jo kuivumisvaiheessa mutta päätin kuitenkin tehdä sen valmiiksi asti. Omalla tavallaan ihan hupaisa rikkinäinen pähkinä :)


Paperi- ja posliinisavesta on valmistunut helmiä:



Näistä minä tykkään! Lasitteena Terracolorin Aida matt, oikein hyvä ja kauniin värinen :)


Nämäkin on ihan jees :) Lasitteena Botzin Lava.


Näitä piti olla myös viiden helmen setti, mutta yksi helmistä oli jumiutunut tikkuun niin voimakkaasti kiinni että meni irrottaessa rikki. Väriä en saanut kuvattua oikein, se on lähempänä vaaleaa jäänsinistä. Lasitteena Botzin Eiskristall.


Toinen epäonnistunut viiden setti. Kolmen helmen kohdalla lasite oli valunut hyvin voimakkaasti tikkuun kiinni joten roskikseen päätyivät. Nämä kaksi sentään säilyivät ehjinä. Lasitteena Botzin Koralle.

Nämä helmet pitäisi varmaan jossain vaiheessa jalostaa koruiksi asti...

10.11.2009

Otto ja Jeppe

Eipä ole koruja viime aikoina tullut pahemmin tehtyä, savella minä olen vaan lätrännyt...

Muutama viikko sitten kuitenkin tein yhden avaimenperän läksiäislahjaksi, äitini ystävä kun muutti takaisin etelämpään päähän Suomea viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä.
Aiheeksi valikoitui äitini ystävän kaksi viimeisintä koiraa, jotka ovat molemmat siirtyneet jo paremmille niityille juoksentelemaan.

Tässä Otto:


Ja tässä Jeppe:

Avainrengasta lukuunottamatta materiaalina on hopea.

4.10.2009

C-vitamiinia

Joku tonttu vei koruideat eikä muutenkaan ole huvittanut tehdä koruja...
Tällä viikolla sain kuitenkin jotain pientä aikaan:


Materiaaleina hopeaa ja tungin riipuksen sisälle oranssia villaa väriä antamaan.
Jätin "lohkojen" reunat viilaamatta niin ovat vähän orgaanisemman näköisiä.

Tekovaiheessa tuntui tooosi hyvältä idealta patinoida riipuksen toinen puoli:


Eiköhän tämä tästä taas lähde rullaamaan...

12.9.2009

Tää on varmaankin höyhensarjaan kuuluva...

Inkun synkeän ihanat lepakkokorvikset aiheutti minulla sen että viime aikoina luonnospapereihin on syntynyt vain siipiä. Lepakon siipiä, enkelin siipiä, siipiä siipien perään. Ajattelin että jos yhden tekisi koruksi asti niin ehkäpä alkaisi tulla myös muitakin ideoita...


Materiaaleina hopeaa ja kolme pientä viistehiottua sateenkaari-kuukivirondellia.



Kuukivet on taas yhtä ihania välke-pihtareita kuin labradoriititkin. Ei välky kuvatessa, mutta heti kun laittaa kameran pois niin johan alkaa taas välkehdintä...

5.9.2009

Ihan pienesti haituvia

Surprise, tarjolla taas haituvia!...
Aina ei jaksa pitää isoja haituva-korviksia joten tein uudet ja paljon pienemmät versiot...


Materiaaleina hopeaa ja pienet valkeat makeanvedenhelmet.
Nämä ovat tosiaankin paljon pienemmät kuin aikaisemmat korvikset, halkaisijaltaan nämä ovat n. 1,3 cm.



Ei mulla muuta tällä kertaa :)

2.9.2009

Savihilloa

Kun tein keväällä köyhäilykorun helmet paperisavesta, tein myös parit pulleat pisarat joista ajattelin tehdä korvakorut. Osaan näemmä aika lahjakkaasti hillota myös näitä omatekoisia helmiä kun vasta nyt raskin tehdä ne korvikset...


Materiaaleina hopeaa ja paperisavesta itsetehdyt helmet.
Eri suunnitelmien ja vaihtoehtojen jälkeen päädyin kuitenkin tekemään ihan peruskorvikset jotta helmet saavat kaiken huomion :)
Ainut juju on yli-isot koukut, vastaavia on ainakin Amalia käyttänyt. Korvisten kokonaispituus on n. 5 cm.



Helmissä on Botzin matalapolttoinen lasite, värisävynä Muscheltürkis.
Kesällä harmittelin kun en älynnyt enempää tehdä noita helmiä mutta eiköhän tuokin virhe tule syksyn aikana korjattua...

1.9.2009

Mielellään jotain ihanaa vihreää

Eräs kaverini oli nähnyt kaverillaan yksinkertaisen tyylikkään sormuksen ja pyysi tekemään jotain vähän samansuuntaista, mutta kuitenkin erilaisen sormuksen. Lisäksi sormukseen voisi laittaa jonkin pienen kiven, mielellään vihreän. Ja tältä se sormus näyttää:


Materiaaleina hopeaa ja pieni pyörtöhiottu peridootti.
Peridootti on kooltaan n. 4,5mm. Antaa mukavasti väriä mutta ei kuitenkaan hallitse koko sormusta.

Alkuperäismallissa levy oli pyöreä ja siinä oli neljä sakaraa ristissä, joiden välissä kehän sisäpuolella oli pallot. Aika kauas siis mentiin tuosta alkuperäismallista, mutta tämä on kuulemma parempi :)


Kaverini saapi kiittää onneaan että mulla on kaposemmat sormet kuin hällä, muuten en olisi välttämättä raskinut luopua tästä sormuksesta ;)